Olimme metsässä Ronin kanssa.

En tiedä minne Tommi oli juossut.

Olimme hengästyneitä ja myöskin shokissa yllätyshyökkäyksestä.

Onneksi putkikassit ja aseet olivat mukanamme.

Outoutta lisäsi lumi metsässä toukokuussa, mutta luonto käyttäytyi nykyään omituisesti.

Lisäksi näytti voimakkaasti siltä, että maapallolle kuului se että ilmasto muuttui jatkuvasti ja joskus nuo muutokset olivat hyvinkin voimakkaita.

Niinpä ilmastonmuutokseen kuului normaalista poikkeavat säämuutokset, kuten se että talvi halusi jatkaa yhä toukokuussa.

Toisaalta lokakuusta tulisi lämmin, koska aina ja iänkaiken vuoden keskilämpötilat pysyivät vakiona.

Niin Oiva – setäni oli minulle opettanut säästä.

- Mitäs nyt tehdään? Roni kysyi.

En tiennyt mitä tehdä.

Onneksi äkkiä metsän laidalta kuului ääni, joka peitti epäpätevyyteni joukon johtajana.

- Tulkaa tänne.

Juoksimme Ronin kanssa ja ääni oli tuttu.

Vähän ajan päästä olimme Tommin luona.

Tommi oli tehnyt löydön.

Metsässä kiven päällä istui kuollut mies.

Kuollut mies oli opettajamme Reijo.

- Piruparka on jäätynyt kuoliaaksi. Tommi sanoi.

- Idiootti, jätkä ei ole tiennyt mitä tehdä, niinpä se on sitten istunut kivelle ja kuollut tässä kylmyyteen. Sanoin.

En antanut mitään arvoa opettajamme kuolemalle.

Reijo oli valinnut minun mielestäni ihan selkeästi puolensa kun oli käytännössä sallinut koulukiusaamisen jatkuvan vuodesta toiseen, eikä ollut tehnyt elettäkään sen lopettamiseksi.

Muutenkin Reijo leikki mielestäni pätevää ja rohkeaa oppilaidensa edessä ja nyt sitten nähtiin mistä kaveri oli loppujen lopuksi tehty

Kun sitten tiukempi paikka tuli vastaan, niin kaveri ei osannut tehdä yhtään mitään.

Kun voimat loppuivat, niin hän vain istahti kivelle ja odotti kuolemaa.

Hyvin säälittävää minusta.

- Täällä alkaa olla kylmä.

- Meidän täytyy löytää suojaisa paikka yöksi ja me tarvitsemme tulen. Sanoin.

- Minne me menemme, bussi on menetetty.

En vastannut mitään vaan koitin luoda itsestäni suuren johtajan kuvaa olemalla vastaamatta ja nostamalla hieman ylimielisesti leukaani koholle.

Lunta oli yhä maassa ja oli kylmää, joten polttopuita ei oikein tahtonut löytyä ja ne olisivat märkiä.

Päätimme pysyä kolmestaan yhdessä ja lähdimme etsimään jonkinnäköistä suojaa itsellemme.

Kävelimme todella pitkään ja uupumus alkoi vaivata sillä aamupalasta oli jo jonkin aikaa.

Sitten lähestyimme kalliota ja sen suunnalta alkoi kuulua ääntä.

Kuiskasin että edetään nyt hitaasti ja varovaisesti ihan niin kuin elokuvat ja videopelit olivat meille opettaneet.

Nyt oli tosi paikka edessä ja jos kuolisimme, niin peli ei alkaisi alusta.

Lisäksi se täysin perusteeton hyökkäys kiusaajien taholta aamulla bussille, niin se olisi myöskin kostettava.