Bussi oli lumipenkassa toukokuussa rajan tuntumassa, jossa tunnelmat olivat sotaa odottavia.

Bussissa tilanne alkoi rauhoittua ja oppilaat kömpivät paikoilleen.

Otin nenäliinan ja puristin sillä nenääni.

Penkkaan ajon voimasta nenäni oli auennut ja koitin tyrehdyttää verenvuodon.

Vaatteeni olivat aivan veressä.

Vähän ajan päästä sain vuodon loppumaan.

Nenääni ja päätäni särki jumalattomasti.

Olin myöskin varmaan keskellä teini – ikäni suurinta vitutusta.

- Me olemme nyt ojassa ja meidän täytyy nyt toimia rauhallisesti ja yhteistuumin jotta pääsemme tästä tilanteesta pois. Opettajamme Reijo puhkui ja puhisi.

Hän taisi vielä pitää itseään jonkinlaisena johtajana tai ainakin auktoriteettinä meille nuoremmille.

Ja kun toinen opettajamme Markku nyökkäsi Reijon suunnitelmilla, niin luulen että Reijon harha omasta erinomaisuudesta oli nyt tällä hetkellä ja tällä retkellä suurimmillaan.

- Nyt kaikki ulos.

Ystävällinen koulukiusaajani, nimeltä Simo tönäisi vielä minua kyyrnpäällään niskaan ohittaessaan minut.

Minäkin lyllersin ulos muiden mukana.

- No, niin meidän on yhteistuumin päästävä tästä tilanteesta, joten kaikki bussin perälle työntämään. Reijo huusi.

Toinen opettajamme Markku katsoi työntävien tyttöjen perseitä ja oikeasti luuli, että me oppilaat emme olisi huomanneet sitä.

Me työnsimme ja työnsimme, mutta rengas vain suti tyhjää.

Yritimme uudestaan, eikä siitäkään tullut yhtään mitään.

- Me tarvitsemme apua.

Bussinkuljettaja levitteli käsiään ja kiroili myöskin sitä että hän ei saanut yhteyttä minnekään.

Katsoin puhelintani joka oli edelleen mykkä ja moni muu teki ihan samaa.

Olimme jumissa jossain Jumalan selän takana ja puhelimemme eivät toimineet.

Tai no kyllä niillä kuvata pystyi.

Kun kukaan ei huomannut niin yksi koulukiusaajistani, Toni S tönäisi minut maahan.

- Koita nyt Jäbä pysyä pystyssä.

Katsoin Tonia ja toivoin että joku päivä tulisi tilaisuus tasoittaa tämä nöyryytys.

Sitten Reijo sai kuningasidean ja päätti jakaa meidät ryhmiin.

Jokaisen ryhmän piti lähteä etsimään apua.

- Eikö olisi viisaampaa, että kun alueella on liikkunut koptereita niin me tekisimme nuotion tai jonkinlaisen ilmasta nähtävän kyltin, jossa kertoisimme olevamme pulassa? Luokan viisain tyttö Sofia kysyi.

Minusta se oli aivan loistava idea ja lisäksi Sofialla oli nätti perse, vaikkei minun käteni koskaan niille pääsisikään.

- Ei minusta tämä on paras tapa. Reijo uhkui ja puhkui ja Markku hihkui mukana, niin kuin innokkaan fanipojan kuuluikin.

Reijo teki meistä ryhmät ja minuun ryhmääni kuului Tommi, Roni ja Nestori.

Heitäkin kiusattiin.

Olisin toivonut pääseväni parhaan ystäväni Jounin ja toisen hyvän ystäväni Pekan ryhmään, niin ei käynyt vaan siihen ryhmään meni Tarmo.

Meidän ryhmämme koostui koulukiusatuista ja Reijolla näytti olevan jonkinnäköinen pakkomielle laittaa kiusatut aina samaan ryhmään.

Tommi oli ylipainoinen, josta hän sai yhä ja tänäkin päivänä maksaa.

Ronia kiusattiin ehkä eniten meistä.

Hänen isänsä oli ollut kansanedustaja, joka jäi kiinni lahjusten ottamisesta.

Siinä meni ura ja maine.

Siitä johtuen Ronin äiti jätti miehensä ja kaksi lastaan ja lähti Ronin isän avustajan kanssa Ibizalle, joka oli paljon nuorempi.

Nestori taas oli silmälasipäinen nörtti, jolle 20 – kilon painon nostaminen tuotti vaikeuksia.

Hänen isänsä oli menestynyt nuorena jalkapallossa ja äiti ollut koulun nätein tyttö, joka oli tehnyt kohtuullisen mallin uran.

Nestorilla oli kaksi veljeä ja sisko, jotka myöskin olivat urheilullisia ja menestyivät.

Nestori vain koodasi ja häntä kiusattiin sen takia, että hän ei pystynyt fyysisesti puolustautumaan.

Ja kotoonta hän ei saanut apua, sillä hänen perheessään menestystä palvottiin ja se piti saavuttaa omin ansioin.

Ja jos jäit jalkoihin, niin se oli sitten vähän niin kuin oma vika ja omaa ansiota.

Ja oli meidänkin luokassa muutama muukin joita kiusattiin.

Osa oli myöskin tyttöjä.

- Nyt liikkeelle. Reijo huusi.

Kaikki ryhmät lähetettiin matkaan.

Ehdin ottaa bussista Varustelekasta ostamani ison Särmä keikkalaukun, jossa oli varavaatteita, energiapatukoita, näkkileipää, vettä ja muita varuisteita jotka vanhempani olivat vaatineet ottamaan mukaan.

Olisin niin halunnut olla kavereitteni Jounin ja Pekan kanssa samassa ryhmässä.

Ja jos niin olisi käynyt ja ryhmät olisivat olleet erilaiset kuin nyt ja olisin lähtenyt eri suuntaan kuin nyt, niin moni tältä luokkaretkeltä olisi tälläkin hetkellä elossa.