Tunnottomat silmät tuijottivat minua.

Käteni ja kehoni alkoivat täristä.

Tämä oli ensimmäinen kerta kun kohtasin konkreettisesti kuolemaa.

Se erosi huomattavasti siitä kuolemasta, joka tuli elokuvissa ja peleissä vastaan.

Tämä oli enemmänkin niin kuin todellista ja itse koettua.

Kinoksia oli useampia ja näytti että nämä miehet olivat astelleet suoraan väijytykseen.

Oli mahdotonta sanoa minkämaalaisia entiset sotilaat, nykyiset ruumiit olivat.

Kaikilla oli valkoinen lumiviitta päällä ja sen alla oli tunnuksettomat vihreät uniformut.

Ei mitään tunnuslevyjä, ei lompakoita tai mitään sellaista mikä olisi identifoinut heidät johonkin kansakuntaan.

Oiva – sedän mukaan eliitti peluutti ihmisiä toisiaan vastaan ja nauroi sitten kippurassa kun ihmiset lähtivät heidän masinoimiinsa sotiin.

Sedän mukaan eliitti piti tavallisia ihmisiä eläiminä ja se konkretisoitui niin, että sotilaille annettiin samanlaiset levyt kaulaan kuin mitä koirille annettiin.

Sotilaita kohdeltiin kuin koiria ja Oiva - sedän mukaan, moni sotilas oli vieläpä ylpeä siitä että heitä verrattiin koiriin.

Osa sotilaista piti itseään eläiminä.

Yhdellekään ruumilla ei kuitenkaan tunnuslevyä ollut.

Epäilin kyllä heitä venäläisiksi.

Ruumiiden lähellä oli aseita, jotka tulivat esille kun potki lunta ruumiideen ympäriltä pois.

Uskoin tietäväni aseista paljon, sillä katsoin paljon elokuvia ja olin intohimoinen pelaaja.

Olin myöskin ollut useita kertoja pinball - radalla ja käynyt isäni sekä setäni kanssa ampumaradalla.

Sen kuitenkin tiesin, että ensimmäistä kertaa elämässäni oikeita aseita oli aivan käteni ulottuvilla.

Kun mieleni alkoi käsitellä asiaa aseet, niin pelkoni ja vapinani alkoi kadota.

Olin elänyt pelon alla koko elämäni ja nyt minulla olisi konkreettinen mahdollisuus saada jotain turvaa elämääni.

Edes teoreettista turvaa.

Väitän edelleen, että tarkoitukseni oli pitää aseet hallussani vain sen takia että saisin elämääni turvallisuuden tunteen.

Väitän edelleen, että aikomukseni ei ollut käyttää niitä missään olosuhteissa.

Ainakaan tarkoitukseni ei ollut ampua yhtään ketään.

Silmiini sattui pistooli.

Otin sen käteeni ja se tuntui hyvältä.

Sen pitäminen käsissä tuntui yhtä hyvältä kuin kikkelistä kiinni pitäminen.

Tunnistin sen GSh – 18 pistooliksi.

Niitä oli muutama.

Kun pyörin ruumiiden ympärillä, niin muutama AKS – 74V rynnäkkökivääri löytyi sekä SR – 3 Vikhr konetuliase.

Nämä olivat tyypillisiä Venäjän erikoisyksikkö Spetnazin kalustoa.

Minä tiesin aseista paljon, koska kuten sanoin olin intohimoinen pelaaja.

Spetnazin kalusto ja toimintatavat olivat tulleet hyvinkin tutuiksi esimerkiksi Call of Duty modern warfare 2 – pelin kautta.

Aseita oli jonkin verran ja minulla oli iso putkikassi mukana johon laitoin konetuliaseet, sekä löytämäni pistoolit sekä useita lippaita.

Vilpitön tarkoitukseni oli jossain kohti antaa ne opettajalle.

Olin vain ajatellut, että on paljon parempi aseiden olla repussani kuin luonnossa.

Kuitenkin kun otin GSh - 18 pistoolin käteeni ja vain pidin sitä kädessäni, niin sen kautta minulle tuli valtava voiman tunne.

Sellainen tunne, että enää minua ei kiusattaisikaan ja että enää en olisikaan kenenkään heittopussi.

Kouluaikana en ollut koskaan kokenut tätä tunnetta.

Ja siksi iso osa minusta ei halunnut luopua siitä.

Sitten kaverini huhuilivat minua.

Aseiden hallussapito sekoitti ajatukseni ja ajantajuni.

Päätin lähteä kavereitteni luokse.

Eikä aikomukseni ollut edelleenkään ampua yhtään ketään.