Heräsin jälleen omaan huutooni.

Olin aivan hikinen sekä nälkäinen, minulla oli vilu ja jalkaani särki.

Hiki ei todellakaan ollut tullut kuumuudesta.

Yksikään videopeli tai leffa ei voi valmistella ihmistä siihen mitä minä juuri koin.

Tämä ei ollut peliä vaan puhdasta selviytymistä.

Minulla ei ollut mitään suunnitelmaa, mutta luolaankaan ei varmaan kannattanut jäädä.

Joten päätin lähteä luolasta pois ja miettiä sen suuren suunnitelman, joka pelastaisi minut samalla kun liikkuisin eteenpäin.

Ehkä kun liikkuisin eteenpäin, niin vastaan saattaisi tulla talo ja pyytäisin sieltä apua.

Jos he ihmettelisivät mitä minulle oli tapahtunut, niin väittäisin että venäläiset olivat ylittäneet rajan ja joutuneet Naton kanssa yhteenottoon.

Lisäksi väittäisin ihan pokkana, että luokkamme oli jäänyt tämän Naton ja Venäjän hypridijoukkojen yhteenoton jalkoihin ja uhreja oli tullut ja paljon.

Kun aloin miettiä suunnitelmaa, niin itse en nähnyt siinä yhtään heikkoa kohtaa.

Loisin vielä itsestäni sankarimyyttiä, jossa se olin minä joka oli yrittänyt pelastaa oman luokkani ihmisiä.

Näin jo sieluni silmin itseni iltapäivälehtien lööpeissä ja niissä kuvani yhteydessä mainittiin sana sankari.

Poistuin luolasta.

Kävelin vähän matkaa ja kiva oli metsässä tallustella kun aurinko vielä kauniisti paistoi taivaalta.

Maassa oleva lumikin alkoi sulaa.

Äkkiä vastaani tuli hirvi, se oli majesteetillinen näky.

Se katsoi minua ja kääntyi minusta pois päin.

Se mistä hirvi oli tullut, niin lähellä sitä oli polku.

Pidin hirven näkemistä enteenä.

Lähdin kävelemään polulla eteenpäin.

Syvemmällä metsässä auringonvalo osui johonkin ja se heijastui silmiini.

Uteliaisuus heräsi minussa ja lähdin kohti sitä mikä heijastui auringosta.

Puun vierellä oli ammuttu vihreä pukuinen mies, jonka aurinkolasien sangat heijastivat auringon valoa.

Otin aurinkolasit itselleni ja tarkastin mitä kaverilta löytyi.

En ottanut kaverin aseita, lippaat kylläkin.

Sitten löysin mustan tussin.

En tiedä miksi, mutta otin sen käsiini ja sitten otin kaverin vihreän lippahatun.

Kirjoitin siihen KIUSATTU ja laitoin lippiksen päähäni.

Katsoin kuollutta kaveria ja sitten piirsin sille Adolf – viikset.

Se oli minusta hauskaa.

Lisäksi kuolleet eivät välitä siitä mitä heidän ruumilleen tehdään heidän kuolemansa jälkeen.

Lähdin liikenteeseen.

Sitten näin edessäni ryhmän.

Ajatukseni ei nyt oikein kulkenut nälän, vilun ja unettomuuden takia.

Enkä siis nähnyt ryhmää selkeästi edessäni.

- Hei, auttakaa mua. Mulle ja mun luokalle on käynyt onnetto...

Lauseeni katkesi kun huomasin ketkä kaikki tähän ryhmään kuuluivat.

Siinä oli Pasi, Toni S ja Simo.

He kaikki tuijottivat minua vihaisesti ja me kaikki olimme yllättyneitä tästä käänteestä.