Kotoa kouluun ei ollut pitkä matka.

Kävin Pappilansalmen koulua.

Sillä ei sinänsä ole väliä.

Se koulu olisi voinut sijaita Vantaalla, Kauhajoella tai Kotkassa.

Nyt se sijaitsi Haminassa.

Niin kauan kuin jaksan muistaa, olen ollut sodassa koko maailmaa vastaan.

Ja muistaakseni se alkoi jo tarhasta.

En ole varma miksi minut valittiin siihen rooliin, jota muut pitivät silmätikkunaan tai mikä tapahtuma oli se alkusyy jonka takia jouduin suuremman massan uhriksi.

Koen kuitenkin niin, että itseäni ympäröivä maailma ja siinä olevat ihmiset eivät ole koskaan halunnut mitään muuta kuin hyötyä kustannuksellani.

He eivät ole koskaan halunneet minulle mitään hyvää.

Paitsi tietenkin perheeni ja läheiseni, jotka ovat aina tukeneet ja auttaneet minua.

Tosin eivät useinkaan ymmärtäneet sitä tilannetta jossa olin, eikä etenkään sitä miten minä koin nämä tilanteet.

Minua vastaan on siis hyökätty koko nuoren ikäni ajan.

Ja silleen isolla kädellä, joten minä koen että minut on hylätty, eikä apua ole tarjottu.

Henkisesti olin siis ui tai uppoa tilanteessa.

Vaikka muu maailma ei sitä ole tajunnut tai halunnut ymmärtää, niin psyykkeeni on ollut sodassa muuta maailmaa vastaan koko ajan.

Muu maailma on siis aina ollut minulle vihamielinen.

- Minä se olen tämän tarinan uhri. Sanoin hiljaa ääneen, jota kukaan ei kuitenkaan kuullut.

Sitten havahduin siihen, että istuin yksin bussissa, niin kuin yleensä istuin.

Minulla toki oli muutama kaveri, joita olin moikannut kun kouluun olin saapunut.

Siitä huolimatta olin aina yksin.

Bussi rämisteli menemään syrjäisellä metsätiellä siellä jossain Haminan takana.

Tarkoituksenamme oli mennä katsomaan Salpalinjaa, joka oli tehty toisen maailmansodan loppuvaiheessa estämään Neuvostoliiton hyökkäys Suomeen.

Kuitenkaan siellä ei oltu koskaan taisteltu.

Silti merkittävänä paikkana meidän lasten kuulemme sitä piti pitää ja varsinkin nyt kun tilanne Suomen, Naton ja Venäjän kanssa oli suhteellisen kireä.

Ikivanhan kylätien kuopat laittoivat bussin jouset koville, jonka kyljessä oli Vuorelan logo.

Oli toukokuun alku, vappu oli vaivoin ohitettu ja silti talvi teki kaikkensa jatkuakseen.

En muista koska talvi olisi jatkunut näin pitkäön ja yhä oli pakkasöitä.

Lunta oli joka paikassa ja se sai bussin välillä liirailemaan.

Toki kevät koitti tulla esille, mutta se oli sille yllättävän hankalaa.

Linnutkin olivat hämmennyksissään tilanteesta.

Joku uutisissa aina silloin tällöin yritti selittää, että säätila muuttui ihmisten toimien takia.

Siellä höpistiin ilmastonmuutoksesta.

Niinpä sitä kuluttamista, liikkumista, lämmittämistä, syömistä ja ylipäätään elämistä olisi tavallisten ihmisten syytä vähentää, väitti lihava mies naama peruslukemilla eilisen ajankohtaisohjelmassa.

Ja jos näin ei toimisi, niin silloin maailma tuhoutuisi ja se olisi kuulemma sinun vikasi.

Oiva - setäni oli taas sitä mieltä, että sää muuttui aina oli ihminen olemassa tai ei.

Lisäksi hän oli sitä mieltä että puheet ilmastonmuutoksesta olivat eliitin huijausta kuten hänestä myöskin Covid – 19 oli.

Perheeni ja etenkin äitini mielestä Oiva - setää piti nyt vähän vältellä.

Oiva - setäni oli mennyt joogan maailmaan muun salaliittohörhöilyn ohella ja väitti pystyvänsä kaukonäkemään asioita sekä irrottamaan sielunsa ruumistaan.

Oiva – setä oli saanut muutaman suvun yhteistapaamisen kaaokseen mielipiteillään.

Minulla oli puhelimessani Oiva – sedän parhaat palat joita aina silloin tällöin katselin.

Olin äidin poika ja tietenkin tein niin kuin äitini vaati, pidin kuitenkin salaa yhteyttä setääni.

Tämä aika oli tärkeää minulle, sillä muutaman viikon päästä koulu loppuisi.

Ja siinä samassa myöskin yli 10 – vuotta kestänyt koulukiusaamishelvettini olisi ohi.

Aika oli pitempi kuin peruskouluaika, sillä kiusaaminen alkoi jo tarhassa, jatkui esikouluun ja samat tyypit jotka kiusasivat minua tulivat ala – asteelle ja jatkoivat kanssani yläasteelle.

Käytännössä siis yli 10 – vuotta vankilaa olisi siis pian ohi ja vapaus alkaisi.

Lisäksi voisin vihdoinkin elää vapaana ilman pelkoa, joka nykyään oli arkea.

Muut luokassamme olivat haikeita kun koulun loppumisesta puhuttiin ja lupasivat pitää yhteyttä toisiinsa.

Myöskin luokkakokouksen välttämättömyydestä puhuttiin jo 10 – vuoden päästä.

Ihan sama, minä en olisi siellä.

Minä en halunnut nähdä luokkani ihmisistä kuin vain muutaman ihmisen joita pidin ystävinäni koulun jälkeisessä elämässä.

Muista koulumme oppilaistakin vain muutamaa ajattelin sietää, jos he vastaan tulisivat.

Ehkä heitä olisi jopa pakko sietää tulevaisuudessa esimerkiksi niin että olisimme samassa työpaikassa.

Ne jotka kiusasivat minua tai hyväksyivät sen sivusta katsoen, niin he saisivat minusta ihan mieluusti palaa vaikka helvetin tulessa.

Tai saada syövän, minulle se olisi aivan sama.

Minusta muutenkaan koulukiusaajilla ei olisi tarvinnut olla ihmisarvoa.

Miksi heillä olisi pitänyt sellaista ollakkaan?

Eiväthän se sitä antaneet muillekaan, kuten niille joita he kiusasivat.

Olin jo nyt iloinen kun pääsisin näistä paskakasoista eroon, jotka olivat jatkuvalla syötällä olleet pilaamassa elämääni pitkällä juoksulla.

Näitä raadonsyöjiä ei todellakaan tulisi ikävä.

Katsoin taaksepäin ja näin Maijan nauravan Marin jutuille.

Maijaa minulle kyllä tulisi ikävä ja hänet haluaisin tavata vielä koulun jälkeenkin.

Taisin jopa rakastaa Maijaa.

Tytöt olivat minulle ongelmallinen kuvio.

Jotkut kuten Maija halusivat olla kanssani ja Maijankin kanssa olimme kävelleet Haminan torin läheisyydessä kädekkäin.

Heti kun jotkut näkivät meidät tai oltiin koulussa, niin tytöt ottivat minuun välimatkaa.

Niin Maijakin teki.

Se särki nuoren sydämeni.

Joskus he jopa ilkkuivat minulle muiden koulukiusaajien kanssa.

Vaikka Maija piti minusta, niin silti hän ei voinut olla kanssani yhdessä koska hän mietti mitä muut ajattelisivat siitä.

Siitähän minun rääkkäämisessäni oli lopulta kyse: massahysteriasta, joka setäni mukaan riivasi koko ihmiskuntaa.

Oli vain muutama kiusaaja, mutta muut miettivät mitä he ajattelivat heistä, joten nämä kiusaajat saivat kokonaisia koululuokkia minua vastaan.

Eniten minuun koski se, että ihmiset jotka pitivät minusta ja joista pidin menivät tähän hysteriaan mukaan, koska he eivät pystyneet seisomaan omilla jaloillaan vaan tarvitsivat muiden ihmisten hyväksynnän ennen kuin saattoivat toimia tai sanoa jonkin mielipiteen.

Oiva - setäni kutsui tällaisia ihmisiä lampaiksi.

Minä olisin vain halunnut että kiusaamiseni loppuisi ja saisin elää normaalin lapsuuden sekä nuoruuden.

Ennen kaikkea olisin halunnut rakastaa ja olla rakastettu.

Nyt minut pakotettiin elämään vihassa ja katkeruudessa, koska toiset halusivat nostattaa omaa egoaan minun kustannuksellani.

Jos maailmassa olisi oikeudenmukaisuutta, niin kiusaajani saisivat maksaa teoistaan verisesti.

Kun istuin rämisevässä bussissa kohti taistelualuetta jossa ei oltu taisteltu, niin en voinut tietää, että osa saisikin.

Niin minäkin.