Luokkaretki taisi olla ihan oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Lukijoita alkaa olla ihan kivasti ja sitä myöten, privaviestejä on tullut paljon.

Aika paljon vielä peruskoulussa olevat pojat ovat ottaneet yhteyttä.

Viesti on ollut vähän sellainen, että noin minäkin tunnen ja minäkin haluaisin tappaa koulukiusaajani.

Olin vähän varautunut siihen, että tällaisia viestejä voisi tulla.

Kukkahattutädit ja poliitikot sekä ehkä opettajat saattavat olla ihan kauhuissaan, että ei kiusattu nyt noin voi ajatella.

Minulle tämä ei tullut yllätyksenä, sillä ajattelin ihan samoin kun olin peruskoulussa.

Moni koulukiusattu tuntee näin.

Ei sitä tarvitse pelätä tai hävetä.

Jos joutuu väärin tai kaltoinkohdelluksi ja tuntuu että väärintekijät pääsevät tilanteesta kuin koira veräjästä, niin vihan tunteet ovat ihan luonnollisia.

Kysymys on siitä miten sitä vihaa ja näitä tuntemuksia käsittelee.

Pystyykö sen ottamaan voimavaraksi ja käyttää johonkin rakentavaan kuten minä tein Luokkaretken suhteen.

Vai käykö niin että vihantunteet kanavoituvat väärällä tavalla.

Aika usein ihminen joka patoaa näitä vihantunteita, niin hän joutuu masennuskierteeseen ja sen seurauksena on usein päihdeongelmia, sekä itsetuhoisia ajatuksia tai pahimmillaan se voi johtaa itsemurhaan.

Sekään ei ole mikään mahdottomuus, että vihantunteet patoutuvat ja purkautuvat sitten esimerkiksi kouluammuskeluna.

Päiväkirjat ja videopäiväkirjat ovat aivan loistava tapa aloittaa itsehoito.

Apua ja vertaistukea löytyy.

Sitä voisi olla kyllä paljon enemmänkin ja esimerkiksi Poikien Puhelin on aivan väärä paikka säästää.

Myöskin jossain kohti se kiusaaminen pitää katkaista ja yleensä uhri joutuu vieläkin todistamaan sen, että häntä kiusataan.

Niinpä päiväkirjojen pito on hyödyllistä kun myöhemmin aletaan pitää kiusaamispäiväkirjaa ja aletaan oikeasti merkitsemään ja tallentamaan kiusaamistapauksia ylös.

Sitä ei enää pitäisi olla, että kiusattu joutuu todistamaan sen että häntä kiusataan: vähän tuntuu että vieläkin uhri on syyllinen kunnes toisin todistetaan.

Ja toki lait ja asetukset tulee huomioida, mutta jos mahdollista, niin se oma kiusaaminen olisi hyvä tallentaa.

Tämän päivän puhelimet ovat siinä hyviä.

Palataan vielä tuohon Poikien Puhelimeen.

Siis poikia auttavasta puhelinpalvelusta on säästetty ja sitten kukkahattutädit eivät tajua sitä että koulukiusattu tajuaa syvää vihaa kiusaajiaan kohtaan.

Ja jos kiusattu alkaa raivota kukkahattutädin edessä, niin kukkahattu täti menee paniikkiin ja sen jälkeen kiusattu koitetaan pumpata täyteen mielialalääkkeitä että se rauhottuisi.

Eli kiusaamisen juurisyihin ei mennä.

Sen takia Luokkaretki on niin tärkeä monelle kiusatulle, koska siinä kiusaajat saavat konkreettisesti silmilleen kiusaamisen seuraamukset ja saavat oikeasti sen minkä ansaitsevatkin.

Koska valitettavasti tosi elämässä kiusaajat eivät välttämättä joudu vastuuseen siitä että ovat koulukiusanneet kuin äärimmäisen harvoin.

Pahimmillaan heitä palkitaan isoilla poliittisilla viroilla.

Ja näin Luokkaretki on monelle kiusatulle varaventtiili.

Muistutan vielä: koska se on fiktiota, niin se on turvallista.

Luokkaretki on edelleen fiktiivinen tarina ja siinä on fiktiivisiä hahmoja, joilla ei ole todellisuudessa esikuvaa.

Tällöin kiusattu saa ihan rauhassa nauttia kun kiusaajia ammutaan.

Se ei ole totta ja silti sitä lukiessa pystyy purkamaan omat väkivaltafantasiansa turvallisesti.

Lisäksi Luokkaretki on rohkaissut joitain tekemään rikosilmoituksia kiusaamisista, sekä jotkut ovat uskaltaneet kirjoittaa someen omista kokemuksistaan.

Minusta jokainen kouluampumistapaus olisi Suomessa voitu estää jos tarpeeksi ajoissa olisi puututtu niistä johtuviin koulukiusaamistapauksiin.

Ja kiusaamisesta syntynyt patoutuminen olisi kanavoitu rakentavalla tavalla tai pystytty ajoissa hoitamaan.

Moni on toki mennyt tiloihin Luokkaretkestä.

Ja ymmärrän sen, koska tämän kaltaista tarinaa ei ole Suomessa tehty.

Kuitenkin jos menet vähän isompaan maailmaan kuten Japaniin ja sanot että tämmöinen tuli tehtyä, niin heille se ei ole mikään iso juttu.

- Ai sä vaan teit Battle Roaylen suomalaisittain. He tuppaavat sanoa.

Tässä on ollut erilaisia keskusteluja.

Yksi niistä on ollut se, että kannattaisiko pelimiesgenreä lähteä tässä vaiheessa viemään eteenpäin.

Ja kun Poikien Puhelimesta on säästetty, niin voisiko Sargaaja – foorumi palata menneisyydestä ja ottaa ainakin osan nuorten poikien hädästä kantaakseen.

Näihin aiheisiin palaamme seuraavassa postauksessa.

Aloitetaan sillä, että ensinnäkään minä en piiittaa miltä Luokkaretki näyttää, vaan miltä se lukijasta tuntuu.

Olkoot vaan karulla kotisivulla.

Tulkoon vaan vastaan kirjoitusvirheitä, jos tulee.

Paskat siitä, että siinä ei ole nuorten puhekieltä tai murretta.

Se on niillä voimavaroilla tehty joita minulla on.

Lisäksi koin tässä vaiheessa omaa elämänvaihettani, sekä ennen kaikkea sitä alennustilaa johon Suomi on ajettu, että se on parempi tuoda framille kuin pitää vuosikausia jemmassa.

Minulla on ihan tarpeeksi projekteja, joita olen hionut ja tulen hiomaan vielä pitemmän aikaa.

Luokkaretki oli mahdollista tuoda framille tänä vuonna ja se on saanut ihan kivasti lukijoita.

Aika reipas määrä noin 14 – 25 vuotiaita ja lähinnä nuoria miehiä, joita on joko kiusattu koulussa tai joita yhä kiusataan.

Luokkaretki on siis genrekirja ja sitä lukee pääosin tietty väestönosa Suomessa: lähinnä nuoret miehet, jotka kokevat kärsineensä koulukiusaamisesta.

Jos nuoria halutaan saada lukemaan, niin sitten pitää tehdä sellaista tekstiä joka kerää nuoria lukijoita.

Ja minä onnistuin tässä.

Tämä taikatemppu onnistui koska, Luokkaretkeä voi lukea nyt vain yhden luvun kerrallaan.

Hektisyys yhteiskunnassa on kasvanut ja yhden kirjan lukemiseen menee aikaa.

Ja jos olet järjestelmän ulkopuolinen kirjailija eli et saa apurahoja, sinulla ei ole isoa kustantamoa, niin etpä saa entisessä valtamediassa huomiota ja sitä kautta et saa kiinnostusta.

Joten meikän vaan kannatti tuoda Luokkaretki framille luku kerrallaan ja antaa ihmisten löytää se.

Nuoret ihmiset lukivat luvun sieltä sekä täältä ja olivat koukussa.

Koska ensinnäkään ei ole ollut olemassa kunnollista tarinaa, joka puolustaisi koulukiusattuja ja kertoisi oikeasti mitä he tuntevat.

Virallinen Suomi ei vieläkään tunnusta sellaista asiaa kuin valkoinen raivo, joka valitettasti vain löytyy kaikkien kouluampumistapausten taustalta kun asiaa kunnolla tutkii.

Ja kun teinit oli saatu koukkuun provokatiivisilla luvuilla, niin vasta sitten he alkoivat lukea tarinaa alusta loppuun.

Jos kaiken saa pyytämällä ja heti, niin sille ei ihminen osaa antaa arvoa.

Naiset jos ketkä tietävät sen, että kun pihtaa tarpeeksi, niin johan jätkä juoksee vähän joka suuntaan.

Annoin ihmisille Luokkaretkeä vähän kerralllaan, vihjailin siellä ja täällä, että kukaan muu ei uskalla tai pysty vastaavaan ja sitten täytin ne odotusarvot joita oli syntynyt vähän kerrallaan.

Lukijat pitää saada janoamaan tietoa tarinasta, eikä antaa sitä kokonaan ja kilpailla sitten huomiosta kaikkien muiden kirjojen kanssa.

Pitää keskittyä omaan peliin ja pelata omilla säännöillään ja ehdoillaan.

Minä tein juuri näin.

Minä pystyn hyväksymään sen, että ihmisten lukutottumukset ovat muuttuneet.

Ja tavallaan olen myöskin ylpeä siitä, että sain nuoria ihmisiä lukemaan antamalla heille vähän kerrallaan tarinaa ja miettimään sen, että kannattaako tätä lukea ollenkaan.

Se karuus joka tulee vastaan, niin se myöskin tarkoittaa sitä että minä laitoin itseni likoon niillä voimavaroilla joita minulla on.

Minä tein Luokkaretken muista syistä kuin saadakseni rahaa tai nostaakseni pisteitä kulttuuripiireissä.

Voiko yksikään kirjallisuusseuran jäsen sanoa samaa?

Voiko yksikään apurahakirjailija sanoa samaa?

En pyytänyt rahaa keneltäkään vaan lähdin siitä, että kirjailijan tehtävä on kirjoittaa ja löytää lukijansa.

Ensin sinulle tulee tarina ja sitten mietit että kannattaako se kirjoittaa.

Sitten jos se kannattaa, niin sitten sitä aloitetaan kirjoittamaan.

Sitten vasta mietitään miten lukijat löydetään.

Vasta kun lukijat on löydetty, niin mietitään sitten sitä talouspolitiikkaa.

Että haluaako kukaan ylipäätään ostaa tämän fyysisenä kirjana.

Suomen kulttuuri on alennustilassa, koska oma asema ja apurahat sekä kaikki epäoleellisuus on korostettu, kun pitäisi miettiä mitä uutta kannattaisi tehdä.

Mediapooli joka on mädättänyt suomalaisen median sekä journalismin, niin se vaikuttaa myöskin useammassa kustantamossa.

Niinpä kustantamot suoltavat rikkaan eliitin propagandaa ja henkitoreissaan oleva media koittaa saada sille lukijoita.

Ja nuoret näkevät tämän läpi ja mieluuummin räpläävät puhelimiaan, sekä pelaavat Pleikkaria kuin lukevat.

Koska vain harva suomalainen kirjailija kirjoittaa nuorille ja tosi harva nuorten kirjoittaja oikeasti kirjoittaa nuorille: hän ottaa apurahoja ja muita korvauksia ja suoltaa eliitin propagandaa nuorille.

Sitten kun kukaan nuorista ei lue, niin syytetään nuoria, puhelimia ja Pleikkaria, vaikka pitäisi tehdä sellaisia tarinoita joita nuoret haluavat lukea.

Ja sen lisäksi pitäisi miettiä että miten nuoret saisivat lukemaan tässä ajassa.

Vastaus on se, että kirjoittaa sellaista mitä muut eivät uskalla tai pysty kirjoittamaan ja olla vähät välittämättä vaikka se suututtaisi jonkun.

Niin minä tein.

Kerroin oman näkemykseni tästä ajasta ja siitä mitä tapahtuu jos koulukiusattu oikeasti pääsee koulukiusaajien suhteen niskan päälle, olosuhteissa joissa ei sanktioita voi tulla.

Oma kokemukseni on se, että jatkosarjat ja se että antaa isommasta kokonaisuudesta aluksi vain palasia, niin se herättää kiinnostuksen.

Toisin kuin voisi luulla, niin vaikka joku sanoo että ei kiinnosta, mutta jos hän ei saa kuitenkaan otetta kokonaisuudesta, niin häntä kyllä kiinnostaa.

Lisäksi häntä kiinnostaa jos jotakin toistakin kiinnostaa.

Ja jos otat aiheeksi sen että koulukiusaajat sekä kiusatut ampuvat toisiaan ja käsittelet teemaa nimeltä kouluampuminen, niin vaikka jengi sanoo että ei kiinnosta, niin hämmentävää kyllä he seuraavat touhujasi.

Ja sitten he jäävät tarinaan koukkuun vaikka väittävät etteivät lue sitä ollenkaan.

Jos aihe on tarpeeksi kiistanalainen, niin se on kiinnostava.

Lisäksi itselleni oli helpompi laskea tästä tarinasta irti, niin että annoin siitä vain palan kerrallaan, enkä tömäyttänyt sitä suoraan kokonaisena PDF:nä että lue tuosta.

Näin en olisi saanut niin paljon lukijoita kun nyt sain ja sen lisäksi minun olisi ollut paljon vaikeampi laskea tästä tarinasta irti.

Missään yhteiskuntamme instanssissa ei enää ajeta Suomen tai Suomalaisten etua ja politiikoillemme sekä virkamiehillemme yksilön hyvinvointi on vitsi.

Joten tietenkin tämä heijastuu siihen, että nuoriso voi kouluissa huonosti ja sitä kautta taas koulussa rehottava väkivalta on lähtenyt hurjaan nousuun.

Koska tilanne menee sellaiseksi, että se ei ole enää hallittavaa niin oma uskomukseni on valitettavasti että nykyisillä toimilla näyttäisi tapahtuvan ennemmin kuin myöhemmin.

Poliitikot ja koulut ovat käytännössä menettämässä pelin siitä mitä kouluväkivallan suhteen tulee tapahtumaan.

Ja väitän että kun seuraava isompi tragedia tapahtuu, niin he syyttävät minua ja Luokkaretkeä.

Vaikka minäkin olen antanut pilvin pimein ehdotuksia joilla asioita voisi muuttaa parempaan suuntaan.

Tässä joitain ehdotuksia joita olen jo aiemminkin koittanut tuoda esille.

Koulujen kotisivuilla pitäisi kertoa mitä seuraamuksia ja sanktioita kiusaamisesta seuraa.

Samoilla sivuilla voisi kertoa kiusatuille miten sinun tulee toimia jos sinua kiusataan.

Koulu voisi olla aktiivinen kiusaamisen kitkeämisessä ja tehdä itse rikosilmoituksia kovimmista kiusaamistapauksista.

Yhdessäkään koulussa ei enää tässä vaiheessa saisi laittaa kiusattua ja kiusaajaa samaan tilaan kun kiusaamistapausta lähdetään selvittämään.

Sen pitäisi olla itsestään selvää että jos kiusaamistapaus on tarpeeksi paha, niin kiusaaja ei voi olla samassa koulussa kiusatun kanssa: se ei saa mennä niin että kiusattu joutuu lähtemään, mutta kiusaaja jää nauttimaan voitostaan.

Ruotsinmallin tuominen Suomeen olisi se kaikkein tärkein asia, jossa kiusattu saa korvauksia kiusaamisesta ja myöskin koulu joutuu korvaamaan, jos voidaan todeta että kiusaamistapaukseen ei reagoitu tarpeeksi nopeasti.

Jokaisessa koulussa voisi olla vertaistukiryhmä kiusatuille, joissa he voisivat vaikka kerran viikossa koulun tai kunnan tiloissa puhua siitä mitä he ovat viikon aikana kokeneet.

Vertaistuki on aina ehkä se tehokkain ja toimivin tuki.

Joitain näistä jo tehdään, mutta asian vakavuuteen ja siihen minkälaiseksi tilanne on menossa, niin kyllähän nuo valtion, kuntien ja koulujen toimet riittämättömiltä vaikuttavat.

Uhri näyttää maksavan kaiken kiusaamistapauksissa yhä selkänahastaan ja jossain kohti kiusatulla napsahtaa ja hän päättää lopettaa kiusaamisen tuomalla aseen kouluun.

Sitten yhteiskunta ja media menee sekaisin ja aletaan höpöttää yhdestä yksittäistapauksessa.

Lopuksi sitten yritetään kieltää kännykät.

Kun ongelma on rakenteellinen.

Nuoret eivät enää tiedä pitäisikö heidän olla tyttöjä, poikia vai kettuja.

Poliitikot ja media itse ruokkii kiusaamismentaliteettia vaikkapa niin, että heitä on saanut syrjiä pilvinpimein jotka eivät ottaneet kokeellista koronarokotetta.

Lisäksi ne jotka haluaisivat että ukrainalaiset ja venäläiset eivät tappaisi toisiaan, vaan näiden kahden kansakunnan välillä olisi rauha suotavaa, niin he ovatkin putinisteja.

Presidenttimme, joka muuten on tunnustanut olevansa koulukiusaaja niin hänen mielestään valtioiden väliset konfliktit tulisi ratkaista taistelukentällä.

Entinen pääministerimme tuhosi kansakunnan talouden ja omaa kansaansa vain sen takia että hyötyisi siitä itse taloudellisesti.

Ja lähes kaikki nykyiset päättäjämme ajavat käytännössä samaa linjaa eli vähät yhteisestä hyvästä vaan se oma napa on se kaikkein tärkein ja hällä väliä jos se napa täyttyy toisten kustannuksella.

Ja sitten me ihmettelemme että lapsemme ja nuoremme voivat huonosti kun käytännössä kukaan vastuullisessa asemassa oleva aikuinen ei ole kiinnostunut heidän hyvinvoinnistaan.

Opettajat ovat havahtuneet siihen, että tämä kaikki minkä äsken kerroin on johtanut siihen, että opettajat ovat huomanneet että nuoria ei mikään enää kiinnosta.

Kaikki mikä teki Suomesta hyvän ja hyvän Suomalaisille on tuhottu.

Joten sen takia minua ja Luokkaretkeä vihataan.

Koska minä uskallan sanoa miten asiat ovat ja ottaa kantaa.

Minä en pelkää minkä reaktion kirjoitukseni aiheuttavat koska ei tämäkään teksti vihaa hehku, vaan haluan antaa ihan konkreettisia ehdotuksia miten Suomi ja sen nuoriso pelastuu.

Ja kun teet viihdettä jossa on sisältöä, niin se alkaakin puhutella nuoria.

Ja juuri se, että toivon ihmisten ja etenkin nuorten olevan enemmän aktiivisia, niin se huolestuttaa monia jotka toivoisivat että ihmiset käyttäytyisivät vain lammasmaisesti.

Luokkaretken tarkoitus ei ole tulla kouluampujien raamatuksi ja se riski on aina olemassa.

Se riski kuitenkin kannattaa ottaa.

Lisäksi tarkoituksenani on estää uusien kouluampumisten ja koulussa tapahtuvien väkivaltaisuuksien tapahtuminen.

Valitettavasti vain koulukiusattu joutuu puolustautumaan tämän päivän maailmassa koulukiusaajilta ja hyvin harvoin järjestelmä tai koulu tulee kiusatun puolelle.

Ja kaikki kiusatut eivät kestä sitä mitä heille tapahtuu ja he romahtavat henkisesti.

Joten Luokkaretki on tehty sen takia että se ravistelisi yhteiskunnallisia rakenteita ja herättäisi keskustelua ennen kuin on liian myöhäistä.

Toivon myöskin että kun julkaisen Luokkaretken näin luku kerrallaan, että se myöskin rohkaisisi nuoria ihmisiä kirjoittamaan ja ottamaan riskiä luovuuden suhteen.

Toivon että nuoret kirjoittaisivat oman Luokkaretkensä ja uskaltaisivat julkaista sen itsenäisesti.

Suomi myöskin pelastuu kulttuurin kautta, että kun meillä on kirjailijoita, muusikoita, elokuvan tekijöitä ja muita kulttuurikentän toimijoita, niin silloin syntyy suomalaista kulttuuria .

Se puolestaan vaikuttaa ihmisiin ja siihen miten ihmiset toimivat.

Tämä kirjoitus on myöskin tehty sen takia ,että olen äärimmäisen pettynyt toimittajiin ja sitä minkälaisiksi propagandan edistäjiä heistä on tullut.

Kerron mieluummin näkemykseni tässä suoraan lukijoilleni, kuin huoraan valtamedian toimittajan kanssa.

Lisäksi joutuisin noin tunnin selittämään asioita hänelle ja sitten haastattelusta on vain otettu pari epäoleellisuutta ja sitten sitä lehteä lukee jotain 5000 lukijaa.

Kun tällä kirjoituksella, joka tehdään täysin minun ehdoin päästään ihan samaan.

Suomi ja suomalaiset kyllä pelastuvat, ensin on vain havahduttava mikä se tilanne on ja sitten tajuttava miten siitä tilanteesta pääsee pois.

Jokainen joutuu omassa elämässään tekemään itse niitä ratkaisuja, joilla se oma elämä muuttuu paremmaksi.

Valtioon et voi enää luottaa, että se huolehtisi sinun hyvinvoinnistasi.

Itseesi ja ystäviisi voit.

Se nyt vaan näyttää olevan joillekin ihan liikaa, että joku kirjoittaa muista syistä kuin rahasta.

Se nyt vaan näyttää olevan joillekin ihan liikaa, että joku kirjoittaa sen takia, että Suomi ja Suomalaiset pelastautuisivat.

Se nyt näyttää olevan monelle liikaa, että Luokkaretki on saanut nuoria lukijoita.

Vissiin Luokkaretki on nyt se kirja, jota ymmärtääkseni kaikki koulukiusatut lukevat.

Sekä tietenkin muutama hikoileva koulukiusaaja.

Myöskin presidenttimme on asiasta huolestunut ja siksi hän on tänään Turussa.

Siis koulukiusaaja julistaa koulurauhaa, jep jep.

Joten ehkä on fiksua käydä ne vaikuttajat läpi jotka Luokkaretkeen ovat vaikuttaneet.

Battle Royale on siis se elokuva joka tavallaan potkaisi tämän prosessin liikkeelle.

Valitettavasti kirjaa en ole vielä ehtinyt lukea.

Elokuva oli vaikuttava kokemus ja niin se on ollut sitä myöskin Quentin Tarantinolle.

Idea ei sinällään ollut kopioida Battle Royale suomalaisittain vaan miettiä, että jos Suomessa mentäisiin samalle linjalle, niin miten se tehtäisiin ja mitkä olosuhteet sen mahdollistaisivat.

Ja kun länsi on ollut ajamassa Naton kautta kolmatta maailmansotaa Venäjää vastaan, niin äkkiä huomasin että olosuhteet täällä olivat sellaiset että voisikin luoda sellaisen alueen joka olisi suljettu, viestintä ei toimisi sekä siellä voisi olla aseita.

Lisäkksi jos teinit joilla olisi hampaankolossa jotain toisia kohtaan, niin siellä voisi temmeltää, niin että kukaan ei tule häiritsemään.

Fakta on siis nyt se: itäraja on kiinni, media ruokkii Venäjä vihaa ja itä – Suomessa on ihan oikeasti etsitty niitä venäläisiä vihreitä miehiä, Haminan takana on paljon Naton harjoituksia ja on alueita jonne ei saa mennä, itärajalla välillä puhelimet takkuilevat jne...

Että vähän kun isolla kädellä hämmentää soppaa, niin skenaario josta Luokkaretki kertoo on nyt paljon mahdollisempi kuin 10 – vuotta sitten.

20 – vuotta sitten tämä kuvio olisi ollut täysin absurdi.

Toivotaan että ei oikeasti todeksi muutu se mistä Luokkaretki kertoo.

Battle Roayle on iso vaikuttaja Luokkaretkeen ja sen taustalla puolestaan on legendaarinen Kärpästen Herra.

Ja tarkoitukseni oli haastaa sekä Battle Roayle että Kärpästen Herra, eli ottaa samankaltainen teema käsittelyyn ja tehdä siitä jotain oman itsensä näköistä ja tähän aikaan sopivaa.

Sitten mietin että haluan kuvata myöskin psyykkeen muuttumista.

Haluan kuvata sitä, että mitä tapahtuu kun heikko ja heitelty pääsee asemaan jossa pääsee niin sanotusti maksamaan kalavelat.

Miten kiusatun psyyke muuttuu kun hän saa valtaa aseiden kautta ja pystyy kostamaan kiusatuilleen olosuhteissa joissa seuraamuksia ei tule.

Tähän minua auttoi hurjasti Kellopeliappelssiini.

Tavallaan Alexin matka kiusaajasta tai rikollisesta heikoksi ja tahdottomaksi uhriksi menee täysin erilailla kuin Jäbän matka.

Kellopeliappelssiini kuitenkin auttoi isosti Jäbän luonteen muuttumisen prosessin kuvaamisessa.

Ja toki näilläkin kirjoilla oli tähän aihealueeseen vaikutusta vaikka lievemmin kuin Kellopeliappelssiinilla.

Fight Club, Amerikan Psyko ja Uhrilampaat auttoivat sairaan psyykkeen ymmärtämisessä hyvinkin paljon.

Psyykkeen kuvaamisen ohella, tärkeää oli myöskin olosuhteiden luonti.

Kun ideana on laittaa teinit olosuhteisiin joissa he voivat tehdä mitä tahansa, niin sinne ei silloin saa aikuisia tai poliisia tulla sotkemaan sitä sotkua jonka teinit aiheuttavat.

Tarvitaan suljetut olosuhteet.

Battle Roayle ja Kärpästen Herra sekä myöskin mainio Beach tekivät sen, että he loivat saaren jossa sitten alettiin melskaamaan ja kunnolla.

Saari on hyvä idea tämän kaltaiselle tarinalle.

Luokkaretkessä kuitenkin sivutaan hyvin voimakkaasti kouluampumisia, joten halusin myös sen takia että kun Luokkaretkessä koulukiusajat ja koulukiusatut alkavat ampua toisiaan, niin se ei tapahtuisi missään nimessä koulussa.

Itse halusin kuitenkin haastaa edellä mainitut tarinat ja minun saareni on suljettua ja hylättyä itä – Suomea jossa verkot eivät toimi.

Samalla halusin vähän kuittailla tälle ilmastonmuutoshöpötykselle. joka on minusta tehty pelkästään siirtämään varallisuutta valtioilta rikkalle ja suuryrityksille.

Ilmasto muuttuu aina teki ihminen mitä tahansa.

Saastuminen on minusta ilmastonmuutosta pahempi ongelma, niin meille kuin eläimille ja sille pitää tehdä jotain.

Minusta on täysin ylimielistä luulla, että niin voimakas ilmiö kuin sää joka on ollut ennen ihmistä, niin me voisimme isolla kädellä oikeasti kontrolloida tai vaikuttaa siihen.

No. Se saarnasta.

Halusin siis ääriolosuhteet ja sen takia Luokkaretken toukokuu on kylmempi kuin ne toukokuut joihin olemme tottuneet.

Ja ääriolosuhteisiin minua jeesasivat elokuvat Syvä Joki ja Armoton ajojahti.

Huomaatte kyllä että kirjoittaja on vanhan kaartin jäärä kun vaikutteet ovat kirjoista ja elokuvista jotka ovat yhtä vanhoja tai vanhempia kuin minä.

Sen takia niitä kyllä mainitaankin klassikoiksi.

Syvässä Joessa ja Armottomassa ajojahdissa minuun vaikutti se vimma joka henkilöistä huokuu kun he haluavat selvitä niistä olosuhteissa joissa ovat.

Ja siihen vimmaan jonka halusin kuvata, niin halusin että kuvaamme vain Jäbän selviytymistä.

Lisäksi se oli jo ihan selvää että minä en lähde tekemään sellaista tarinaa joissa on paljon päähenkilöitä jotka tuovat tilanteesta oman näkökantansa esille.

Kaventaako se ilmaisua tai ei, niin minua ei kiinnostanut tuoda koulukiusaajien kantoja tässä tarinassa esille.

Eli vain yksi päähenkilö jonka näkövinkkelistä tarinaa katsotaan ja vauhti pidetään suhteellisen tiiviinä.

Tähän minua auttoi huomattavasti elokuva nimeltä Hardcore Henry.

Hardcore Henry on vähän niin kuin yhden idean elokuva ja se miten se leffa kuvaa toimintaa, niin olemme tottuneet tuohon lähestymistapaan ennen kaikkea peleissä.

Ja ihan aluksi en pitänyt Hardcore Henrystä ollenkaan.

Aluksi se tuntui vastenmieliseltä väkivaltamässäilyltä.

Jostain syystä aloin katsella sitä usemman kerran ja jotenkin se otti mukaansa, että näemme kaiken päähenkilön silmin.

Kaikki toiminta tulee vastaan, siis silleen miten päähenkilö sen näkee.

Hyvin suoraviivaista ja nopeaa toimintaa.

Jostain syystä se jäi vaikuttamaan minuun.

Myöskin Stephen Kingin Doloreksen Tunnustus auttoi tässä.

Doloreksen Tunnustus on myöskin kerrottu pelkästään päähenkilön kulmasta ja kaikki mitä tapahtuu kirjassa kerrotaan päähenkilön kautta.

Toki jo joissain aiemmin mainituissa kirjoissa on ollut se että kaikki kuvataan päähenkilön silmien kautta.

Kerronnassa siis keskitytään vain yhteen hahmoon ja kaikki mitä tapahtuu tulee tämän hahmon silmien kautta lukijalle.

Luokkaretkeen sopi minusta se, että on vain yksi ainoa näkökanta jota seurataan.

Minusta se teki tarinasta tiivimpää ja nopeampaa.

Halusin että Luokkaretkessä Jäbän matka on armoton ja nopea.

Emmekä lähde tekstissä pohtimaan tekojen moraalista oikeutusta.

Ja se mikä on suututtanut monet kukkahattutädit jotka ovat lukenneet Luokkaretkeä on se, että Jäbä ei kadu sitä mitä tekee.

Seuraamuksia tulee tietenkin holtittomasta toiminnasta, mutta koulukiusatut ja kiusaajat eivät kadu sitä mitä tekevät.

On vain kahden leirin verinen yhteenotto.

Se on ollut joillekin ihan liikaa.

Sitten vielä erityismaininta Uwe Bollin Rampagelle:

https://www.youtube.com/watch?v=RTvjjxWguNE

Siinä teemana on että yksittäinen kaveri lähtee tappamaan ihmisiä ja oikeastaan ilman syytä.

Kuvataan vain teurastamista.

Minusta vähän vastenmielinen elokuva.

Halusin kuitenkin tuoda Rampagen tähän, koska se oli se tarina jonka suuntaan en halunnut Luokkaretkeä viedä.

Luokkaretkeen on laitettu oikeasti aikaa ja mietitty että mitä siinä tuodaan esille ja miten.

Moni toki haluaa tulkita sen niin, että se on nopeasti kyhätty, minä vain oksennan koulukiusaamistraumani maailmalle ja mitään vastuuta ei oteta siitä mitä on kirjoitettu.

Tämä ei pidä paikkaansa.

Halusin tehdä kiistanalaisen kirjan joka havahduttaa ihmisiä valkoiseen raivoon jota kiusattu kokee ja siihen, että oikeasti jokaikinen kiusattu haluaa jossain kohti elämäänsä ja jollain lailla kostaa kiusaajilleen.

Samaten se kouluväkivalta mitä nyt näemme maassamme runsain mitoin, niin ne eivät ole yksittäisiä hulluja jotka alkavat mielivaltaisesti riehua vaan valtaosa kokee olevansa vaarassa kun menee kouluun.

Lisäksi he kokevat niin että he joutuvat puolustautumaan sitä hyökkäystä vasten joka kouluissa heitä vastaan tulee.

Koko yhteiskuntamme on rikki korruptoituneiden päättäjiemme ja virkamiesten takia ja niin on myöskin koulujärjestelmämme.

Eikä se korjaannu ennen kuin menemme Ruotsin mallin tielle.

Rampage oli kuitenkin hyvä osviitta siihen, että tällaista tarinaa ei tehdä jossa tapetaan vain huvin vuoksi ja loppupeleissä tekijä selviää siitä kuin koiraveräjästä.

Käytännössä minusta Rampage on vain siis väkivaltapornoa.

Ja toki parempi sitä on katsoa telkasta kuin viedä se kaduille.

En kuitenkaan halua silleen dissata Uwe Bollia tai Rampagea sillä kaikille tarinoille on oma paikkansa.

Ja joskus niin sanottu huono kirja tai huono elokuva voi ohjata ja opastaa sinua omassa työssäsi yhtä hyvin, jos ei paremmin kuin hyvä kirja tai elokuva.

Luokkaretkessä oli hyvin tärkeää se, että pidetään mielessä se, että sitä lukee useampi koulukiusattu joka on täynnä vihaa.

Joku voi oikeasti ottaa toimintaviivana sen että kiusaaminen saadaan loppumaan kun kiusaajia kohtaan käytetään voimaa tai väkivaltaa.

En kehoita siihen.

Kiusaaminen kyllä loppuu kun kiusaajat saavat negatiivisia ja isoja seuraamuksia kiusaamisesta.

Se kuitenkin pitää hoitaa laillisesti ja vaikkapa korvauksia hakien sekä rikosilmoituksia tekien.

Sekin on iso juttu että kirjoittaa sosiaaliseen mediaan tai omaan blogiin jos on joutunut kiusaamisen uhriksi.

Kiusaajat nimittäin pelkäävät ennen kaikkea oman maineensa menettämistä.

Luokkaretki ei siis kehoita ja minä en kehoita ketään käyttämään väkivaltaa että kiusaamiskierteen saa poikki.

Fiktion tehtävä on kuitenkin herätellä ihmisiä ja ravistaa heitä.

Tarinan pitää vaikuttaa tunteisiin.

Silleen minun on helppo puolustella Luokkaretkeä, koska kirjan pointti on ihan sama kuin mikä on Kärpästen Herralla.

Lukijan tehtävä on reagoida tekstiin ja miettiä se että miksi tarina on niin brutaali kuin se on.

Tähän aikaan tarvitaan vain tälläinen kirja joka menee ehdottomasti koulukiusattujen puolelle.

Viides luku on nyt netissä.

Idea viedä tätä vähän kerrallaan on tuntunut hyvältä.

Ja uskoakseni se tuntuu muistakin kun päästään siellä noin 10 – luvun lieppeillä kovempaan toimintaan.

Silloin tarinassani teineillä on aseita ja tietenkin niitä käytetään.

Juonipaljastus: koulukiusatut ja kiusaajat ampuvat toisiaan.

Eipä kelleen muulle näyttänyt tulleen ideaa siitä, että tekee tarinan jossa koulukiusaajat ja kiusatut käyvät konkreettista sotaa keskenään.

Vähän karultahan tämä kotisivuillani näyttää ja niin on näyttänyt aina.

Sisältöä on aina enemmän ja omaperäisempää kuin mitä pystyn tyylillisesti ilmaisemaan.

Se ei välttämättä ole huono asia.

Olen tässä nyt lukenut tiiviisti suomalaisen punkin historiaa.

Ja olen tullut yhä enemmän siihen johtopäätökseen, että marginaalit tulevat olemaan isossa roolissa kun Suomea pelastetaan ja myöskin Suomalainen kulttuuri.

Pitää muistaa että marginaalista voi sitten kasvaa isojakin pelureita.

Että jos nyt otetaan punk esikuvaksi, niin legendaarinen Eppu Normaali ja tämän hetken suurin Suomalainen bändi Apulanta: molemmat aloittivat kellarissa pienenä punk – bändinä.

Kun olet marginaalissa ja sinulla on vähän pelimerkkejä, niin vaikka se mitä teet näyttää karummalta, niin huuto on voimakkaampaa.

Voit siis sanoa ja tehdä käytännössä mitä huvittaa ilman sen kummempia seuraamuksia.

Voit siis ottaa reilummin asioihin kantaa kuin ne ihmiset jotka ovat korruptoituneesta järjestelmästä kuten apurahoista riippuvaisia.

Elikkä siis apurahoilla toimiva kirjailija ei voisi tällaista tekstiä kirjoittaa mitä Luokkaretki edustaa.

Eivätkä suuret kustantamot uskaltaisi tarttua tähän tekstiin, he eivät ikinä saisi Mediapoolilta siihen lupaa.

Ja silloin kun teet jotain sellaista mitä muut eivät uskalla, pysty tai kykene tekemään, niin sinulla on mahdollisuus tehdä jotain sellaista joka voi jäädä historiaan, koska se on niin erilaista ja sellaista mitä muut eivät tee.

Se on myöskin sellaista mikä erottuu massasta ja herättää ihmisten kiinnostuksen.

Ja se syvällisempi sanoma on se, että nykyinen koululaitos, joka ei piittaa pätkääkään koulukiusatuista ja näköjään yhä ja iänkaiken menee aina koulukiusaajien puolelle, niin tämä järjestelmä luo meille kouluampujia.

Yhteiskunta on yhtä syyllinen jokaikiseen kouluissa tapahtuvaan väkivallantekoon kuin se joka tekee väkivaltaa.

Asioihin pitää puuttua eikä hyssytellä ja vaientaa asioita hiljaiseksi ettei vain koulun tai opettajien maine menisi.

Se on tämän kirjan fokus, ravistella järjestelmää että se oikeasti alkaisi tehdä jotain jotta koulukiusaaminen Suomessa loppuisi.

Joten sen Ruotsinmallin tuomiseen niin sillä alkaa olla jo kiire.

Laitetaan vähän tekstiä tähän blokiinkin.

Luokkaretkeä tulee nyt joka viikko yksi luku kerrallaan ja yleensä lauantaina tai sunnuntaina nettiin.

Minä tykkään tästä tahdista.

Itse esimerkiksi odotin aikoinaan intohimoisesti Göstän Koe – Eläinpuiston alkamista, joka oli aikoinaan minulle se viikonlopun kohokohta.

Odottaminen luo asioille arvoa.

Hion Luokkaretkeä samalla kun julkaisen sitä.

Välillä se teksti tuntuu monessakin mielessä raa – alta ja osa minusta haluaisi hioa sitä hiljaisuudessa sanotaan vielä pari vuotta.

Toisaalta minulla on se Saparo Sankarit kirjasarja, josta jotain olen jo kirjoitellut 8 vuoden ajan.

Lisäksi koitan saada useamman kirjan toisiinsa yhdistävän isomman kokonaisuuden.

Joten tässä kuviossa Luokkaretki on vähän niin kuin semmoinen kirjallinen syrjähyppy.

Lisäksi kirja sijoittuu tähän aikaan ja tähän hetkeen kun maailma on sekaisin kuin seinäkello, joten ajoituksellisesti Luokkaretken sauma katoaa sillä hetkellä kun Trump alkaa ajamaan maailmaan rauhaa.

Ja kun perusidea on että teinit riehuvat automaattiaseiden kanssa jossain itärajalla ja saavat käytännössä tehdä mitä huvittaa ilman seuraamuksia, niin ehkä jopa pieni rujous sopii tekstin tyyliin.

Silleen Kärpästen Herra meininkiä itärajalla vuonna 2024.

Mennään toiseen aihealueeseen Luokkaretken ohella, sillä Kyminlinnasta on taas vaihtelun vuoksi vääntöä.

Kotkan kaupunki neuvottelee nyt Kyminlinnan ostamisesta ja olen tehnyt asiasta kuntalaisaloitteen 7 vuotta sitten ja useita mielipidekirjoituksia aiheesta tässä vuosien aikana.

Käytännössä Kotkan kaupunki toimii Kyminlinnan suhteen kuntalaisaloitteitteni ja näkemysteni pohjalta.

Menkää kuntalaisaloitteen sivulle ja hakekaa sanaa Kyminlinna: pääosa niistä aloitteista on minun ja katsokaa sen jälkeen miten Kotkan kaupunki toimii.

Vaan ylläripylläri kiitosta ei tule.

En nyt jaksa suuttua tai masentua siitä.

Yle nostattaa vain kavereitaan Kyminlinnan suhteen ja haluaa unohtaa kaikkien muiden tekemän työn sen suhteen.

Ja siis ei vain minua ignoorata, niin jäi mainitsematta Luonnonlaidunpäivän tekijät kuten Kyminlinnan kesäteatterikin:
https://tilaisuudet.proagria.fi/luonnolaidunpaivakyminlinnassa

Niitä koitetaan nyt nostattaa jotka eivät ole saaneet yhtään mitään aikaan ja näköjään alkaa olla kiire.

Tällä epäreiluudella on sitten seurauksensa.

Kuten varmaan ymmärrät, niin Luokkaretkestä tulee tämän syksyn puhutuin tarina.

Miksei tulisi?

Meikä pistää 15 – 16 – vuotiaat tappamaan ja raiskaamaan toisiaan.

Kukaan Suomessa ei uskalla kirjoittaa niin kuin minä kirjoitan.

Ja silti samalla tuoda esille mikä se valkoinen raivo on ja miten kiusattu oikeasti ajattelee.

Kiusattu ei ole vain uhri, joka itkee nurkassa omaa kohtaloaan.

Kiusattu tuntee myöskin syvää vihaa kiusattuja kohtaan ja sitä epäoikeudenmukaisuutta jota hän kokee.

Ja oikeassa tilanteessa tuo tukahdutettu raivo purkautuu erittäin voimakkaasti.

Jokaikinen kiusattu haluaisi jossain kohti kostaa kiusaajilleen, jos se olisi mahdollista eikä seuraamuksia tulisi.

Tätä ei vieläkään joko ymmärretä tai haluta ymmärtää.

Joten kirjallani on syvällinen pointti vaikka moni nyt haluaakin ymmärtää sen vain sellaisena että tarkoitukselle on tehty provokatiivinen kirja, jolla haetaan huomiota.

Toivon kyllä että lukijoita tulee ja että ihmiset alkaisivat oikeasti ajatella noita asioita.

Mitä tulee julkisuuteen, niin no voi olla että huoraan jonkun verran valtamedian kanssa.

En vain tiedä onko se tässä ajassa enää välttämätöntä.

Ja kyllä minua toimittajien kohtelu minun ja muidenkin osalta Kyminlinnan suhteen oksettaa ja kuten sanoin että sillä on seurauksensa.

Että ihan hyvin Yle ja Kymen Sanomat saattaa olla boikotissa Luokkaretken suhteen.

Ei siis välttämättä tule mitään haastattelua.

En tiedä vielä.

Asioita katsotaan tapauskohtaisesti.

Sanomalehdet katoavat 10 – vuoden sisällä ja Yle on muutaman viime vuoden aikana menettänyt pallon täydellisesti ja se on muuttunut eliitin propagandakoneeksi.

Yle kokonaisuutena on sekaisin kuin seinäkello, mutta muutamia hyviä ohjelmia siellä edelleen on.

Joten asioita katsotaan tapauskohtaisesti ja pärstäkertoimen mukaan.

Pääsääntöisesti kuitenkin niin, että ne tahot jotka ovat kohdelleet minua kaltoin, niin minä muistan kyllä ja sen hintana on sitten se että minä saatan puolestani ignoorata heitä.

Saatanpa käsitellä asiaa jopa tässä blogissakin.

Luokkaretki on tehty estämään koulukiusaamista ja jos minä koen että minua kohtaan on aikuisena ja etenkin Kyminlinnan suhteen kohdeltu koulukiusaajamaisesti, niin sanktioita tulee.

Sanktiot ovat ainoa keino saada kiusaajat lopettamaan kiusaaminen.

Ja koko Suomi tulee puhumaan Luokkaretkestä kun syksyä kohti menemme.

PS: onko kukaan muuten miettinyt sitä että miksi Luokkaretkeä lähdettiin viemään kesällä liikenteeseen kun se kirjan hurjin vaihe tulee syksyllä jolloin koulut ovat alkaneet?

Terve!

Syksyä kohti menemme ja tulin tekemään tänne tällaisen pienen tilannekartoituksen.

Olen tässä hioskellut Luokkaretkeä ja tullut sellaiseen tulokseen, että ei siitä oikein sen kummempaa enää saa.

Tämä tarkoittaa sitä, että minusta sitä voidaan alkaa julkaisemaan.

Ja mikä on oikeastaan parempi aika kuin nyt ( 7.7.2024 )

Tähän on useampikin syy miksi se oikea aika on nyt.

Luokkaretki on tavallaan oikean kokoinen nyt.

Se on liian pieni romaaniksi ja liian iso novelliksi.

Lisäksi siihen olen puurtanut muiden kuvioiden ohessa noin kaksi vuotta.

Joten mieluummin annan sen maailmalle vähän kerrallaan ja se on minulle henkisesti helpompaa.

Lisäksi minusta jatkosarjoille olivat ne kirjallisesa muodossa tai puhutaan tv – sarjoista, niin niille ei enää anneta arvoa tämän päivän maailmassa.

Kaudet pitää saada heti nähtäviksi tai kirjat pitää saada kuunnella heti juoksulenkin yhteydessä ja sen jälkeen ollaan tyytymättömiä siihen mitä saatiin.

Elämme vähän kaikessa kertakulutusyhteiskuntaa ja se ei minusta ole välttämättä hyvä asia.

Etenkään kulttuurin tai viihteen saralla.

Joten kun edustan vanhempaa koulukuntaa, niin haluan että tarinoille annettaisiin se arvo joka niille kuuluu.

Minusta siihen kuuluu se, että heti et saa kaikkea vaan sinun pitää odottaa hetken aikaa ennen kuin tarina lähtee menemään eteenpäin.

Näin sinä annat tarinalle enemmän arvoa kun joudut odottamaan juonen etenemistä.

Ja myöskin pystyt sulattelemaan sitä mitä olet lukenut tai katsonut.

Mielikuvituksesi saattaa alkaa viemään tarinaa eteenpäin ja ehkä kuvittelet mielessäsi mitä tulee tapahtumaan.

Sitten joko innostut siitä kun olit oikeassa tai olet pettynyt kun se ei mennytkään "haluttuun" suuntaan.

Joka tapauksessa teksti on vaikuttanut sinuun.

Se ei siis ollutkaan niin helposti imaistavissa kuin viihde tänä päivänä on.

Ja tämän päivän viihde kestää hyvin harvoin aikaa.

Plussana käytännössä myöskin että Luokkaretken aihe on kiistanalainen ja haastava, koska käytännössähän mä kirjoitan kouluampumisista ja kouluampujista.

Aihe jota kukaan ei halua käsitellä kepilläkään ja silti joka vuosi kouluissa tragedioita tapahtuu kun asioille ei tehdä yhtään mitään.

Joten voi olla ihan hyvä että lukija joutuu vähän sulattelemaan ja miettimään sitä mitä on lukenut.

Jos Luokkaretki ei muuta teekkään, niin se ottaa kantaa ja se on tosi harvinaista tässä ajassa että kirja tai kirjailija uskaltaa ottaa kantaa siihen mitä yhteiskunnassa tapahtuu.

Myöskin niin itse en ole julkaissut 8 vuoteen.

Joten kun Luokkaretki on ajankohtainen teos siitä mitä koulukiusattu oikeasti voi tehdä kiusaajilleen jos olosuhteet ovat oikeat, niin nyt se kannattaa julkaista.

Ja itsellenikin tekee ihan hyvää että omaa fiktiivistä tekstiä tulee framille.

Myöskin se että Suomea ajetaan sotaan Venäjän kanssa Yhdysvaltalaisten asetehtaiden intressien takia, niin kun Trump tulee valtaan niin maailma rauhoittuu ja Suomen ja Venäjänkin suhteet normalisoidaan.

Silloin Luokkaretki ei ole enää oikeassa paikassa oikeaan aikaan, kun silloin kukaan ei enää pelkää itärajalla vastaan tulevia vihreitä miehiä, toisin kuin nyt.

Ja minulla on siis se satusarja: Saparo Sankarit, jota olen hinkannut ja hinkkaan vuodesta toiseen.

Joten tämä syksy tuntuu oikealta ajalta ja paikalta Luokkaretkelle.

Se on myöskin tarina jota ei kannata hinkata liikaa vaan antaa sen energisyyden ja rosoisuuden tulla kunnolla pintaan ja antaa sen vaikuttaa ihmisten tunteisiin.

Tänään on ihan hyvä päivä alkaa tuomaan Luokkaretkeä luku kerrallaan nettiin.

Yksi luku tulee nyt aluksi noin kerran viikossa.

Hion sitä vielä samalla kun julkaisen, että annan noin aikoja.

Itse olen siitä hyvin innoissani vaikka toki siihen omat riskinsä liittyy.

Sen takia tämäkin kirjoitus on tehty, että meikä ei julkaise mitään vastuuttomasti vaan koitan näissä blokikirjoituksissa kertoa motiiveistani.

Lisäksi tarkoitus on enemmänkin luoda jotain kestävää ja rakentavaa kuin tehdä teos joka aiheuttaa kaaosta.

Ja jos Luokkaretki luokin kaaosta tai hajottaa jotain, niin sitten laitaan palikat uuteen järjestykseen ja luodaan uutta ja parempaa.

Että jos koulukiusaamisesta halutaan eroon ja ei haluta että yksikään koulukiusattu muuttuisi kouluampujaksi, niin mitä pitäisi tehdä?

Aloitetaan sillä, että niin sanottua Ruotsin mallia alettaisiin tuomaan tänne ja uudistettaisiin Suomalainen koulu sillä menetelmällä.

Nykyiset systeemit ja KiVa – koulut eivät toimi.

Pelkuruuden aika Suomalaisessa kirjallisuudessa on nyt ohi!

Tämän postauksen jälkeen lähden pienelle kesätauolle.

Elikkä eilen tuli viimeinen näyteluku Luokkaretkeä nettiin.

Jotenkin se on minusta karmivampi kuin edellinen luku.

Nyt on sitten tuotu selväksi mistä tämä tarina kertoo ja se ei edelleenkään ole mikään koulukiusattujen itkuvirsi.

Vaan tarina siitä, että koulukiusatut kärsivät niin sanotusta valkoisesta raivosta ja jos se pääsee ääriolosuhteissa irti, niin mitä voi pahimmillaan tapahtua.

Muistutan sitten vielä, että minä ja Luokkaretken Jäbä eivät ole sama henkilö .

Ja en jaa samoja näkemyksiä mitä Jäbä tuo Luokkaretkessä esille.

Vaikka Jäbä sanoisi Luokkaretkessä, että kaikki koulukiusaajat pitää tappaa, niin minä en ole samaa mieltä ja niin ei kuulu tehdä.

Luokkaretki on fiktiivinen tarina ja minä elän tässä todellisuudessa: minä osaan erottaa nämä kaksi eri maailmaa ja uskon että myöskin lukijat ymmärtävät näiden kahden maailman eron.

Kaikki kirjan hahmot ovat fiktiivisiä ja jos joku luulee muuta, niin minä en voi sille mitään.

Minä en tule koskaan tunnustamaan mitään muuta kuin sen että fiktiivisessä tarinassa pitää olla fiktiivisiä hahmoja.

Ja fiktiivisillä hahmoilla pitää olla nimet.

Ne ovat täysin hatusta keksittyjä: tiedän että joku haluaa luulla muuta, mutta sille minä en voi yhtään mitään.

Mennään kirjan kiistanalaiseen materiaaliin vaikka yleensä ei ole hyvä että kirjailija tekstejään selittääkin.

Jotenkin luulen että nyt on vähän pakko.

Luokkaretkessä koulukiusaajien ja kiusattujen ristiriidat purkautuvat väkivaltaisesti.

Se on ihan tarkoituksellista.

Tässä todellisuudessa missä me puolestamme elämme, niin väkivalta ei ole ratkaisu siihen, että koulukiusaaminen loppuu.

Lisäksi kuten yleensä väkivallan suhteen, niin siitä tekijälle tulee pahoja sanktioita.

En oikein tiedä kuinka paljon minun pitää tätä tässä blogissa toistaa, että väkivalta tai aseet eivät ole oikea keino lopettaa kiusaamista.

Sanon nyt vielä, että Luokkaretki on tahallisesti paisuteltu ja tehty suunnitelmallisesti sarjakuvamaiseksi, että vaikeaan asiaan voidaan tarttua ja siitä voidaan keskustella, sekä tuoda niitä toimivia ja rauhanomaisia ratkaisuja.

Ruotsinmallin tuominen Suomeen lähes sellaisenaan olisi minusta se suurin ja rakenteellinen malli jolla kiusaamista voisi lähetä Suomessa hyvin kitkemään.

Vaan enpä näe päättäjiemme kovinkaan aktiivisesti ajavan sitä Suomeen.

Vertaistukiryhmissä on tämän kevään aikana vähän ollut aktivoitumisen merkkejä.

Yleisesti ottaen kuitenkin Suomessa tilanne koulukiusaamisen estämisen suhteen on surkea ja enpä näe että kovinkaan usea taho oikeasti on tekemässä yhtään mitään asioiden parantamiseksi.

Varmaan vaan odotellaan uutta kouluampumistapausta jotta päästään jeesustelemaan televisioon ja sitten varmaankin seuraavalla kerralla minua tullaan syyttämään kaikesta siitä paskasta.

Valkoisen raivon ehkäisemisen suhteen ei ole oikeastaan tehty muuta kuin että Yle näytti tänään telkasta Arto Halosen mainion dokumentin aiheesta.

Mutta mitä tapahtuu seuraavaksi Luokkaretken suhteen?

Näyttäisi tulevan pitkä tauko.

Ja toin ihan tarkoituksella tälle sivulle ne näyteluvut jotka saavat keskustelua ja melskettä aikaan.

Isommin pääsen hiomaan Luokkaretkeä, joka on siis jo kerran läpi kirjoitettu vasta lokakuun alussa.

En tiedä vielä kustannanko sen oman toiminimeni kautta ja myynkö sitä sitten oman verkkokauppani kautta.

Ihan hyvä ratkaisu voisi myöskin olla se, että teen siitä jatkotarinan ja tuon sitä tämän kotisivun kautta luku kerrallaan.

En tiedä muuta kuin sen, että ensi vuoden puolella jollain tavalla ja jossain muodossa tuon tämän tarinan estraadille.

Ensi viikolla tuon toisen luvun Saparo Sankareita framille, että kesään voidaan lähteä myöskin tämän sivuston kautta vähän rennommin.

Varmaan vasta isommin syyskuussa kerron tarkemmin mitä aion tehdä ja mitä tapahtuu.

Olen tällä hetkellä töissä ja se vie aikaa sekä energiaa kirjoittamiselta, joten on viisampaa puhaltaa peli poikki ja ottaa tauko kuin lähteä työpäivän jälkeen väsyneenä kirjoittamaan.

Joten kannattaa sulatella sitä mitä nuo näyteluvut pitävät sisällään.

Sinällään, niin hyvää kesää sinulle arvoisa lukija ja vietä se hyvin koska Suomen kesä on turhan lyhyt.

Terveisin: jarno

palaillaan astialle tuossa syksyn tullessa!

Nyt kun koulut loppuvat, niin uskalsin tuoda Luokkaretkestä sen vähän ärhäkämmän luvun.

Onnea kaikille nuorille joiden koulu loppui ja kesäloma alkoi.

Tämäkin näyteluku hiotaan vielä lopulliseen versioon, siitä saa kuitenkin selväksi se että Luokkaretki ei ole mikään valitusvirsi siitä että jotain koulukiusattaisiin.

Se on tarina siitä kun koulukiusattu iskee takaisin koulukiusaajiin ja kovaa.

Aina on olemassa riski, että tämä teos aiheuttaa kouluampumisia, mutta minusta se riski kannattaa ottaa.

Kouluampumiset johtuvat minusta siitä että valkoinen raivo on päässyt isosti valloilleen ja en nyt näe että aihetta valkoinen raivo käsiteltäisiin mediassa tällä hetkellä kovinkaan isosti.

Kyllä sitä aihetta on joskus aiemmin käsitelty muistaakseni Suomen kuvalehdessä ja siitä taidettiin tehdä Ylelle dokumenttikin...silloin joskus Kauhajoen tragedian aikoihin.

Nyttemmin aihe on sittemmin unohdettu, vaikka valkoinen raivo jatkaakin etenemistään uusien koulukiusattujen mielissä.

Lisäksi uskoisin että jos me emme tee sille mitään, niin jotain pahaa tapahtuu pikemminkin ennemmin kuin myöhemmin.

Itse pesen käteni siitä, että tämä luku tai koko kirja aiheuttaisi yhtään mitään, koska en oikeasti usko että kirjalla on sellaista valtaa.

Jos kouluampuminen tapahtuu ja ampuja sanoo että minun Luokkaretkeni oli se syy joka laukaisi tämän tragedian, niin pesen käteni silti.

Kirja ei voi aiheuttaa yhteiskunnassa väkivaltaa vaan se kuvaa sitä.

NWA – yhtyettä syytettiin aikanaan että heidän musiikkinsa aiheuttaa katuväkivaltaa, niin heidän vastauksensa oli se, että katuväkivalta tulee NWA:n musiikista.

Suomeksi sanottuna katuväkivaltaa oli olemassa jo ennen kuin NWA räppäsi siitä.

Kulttuuri heijastaa yhteiskunnallista tilaa.

Ja se että yksittäinen teos: kirja, elokuva tai biisi vaikuttaisi yhteiskunnalliseen tilaan, niin minusta se on kuitenkin aika vähäistä, jos ei nyt täysin olematonta.

Kellopeli appelssiinia syytettiin aikoinaan kaikesta väkivallasta mitä Britanniassa tapahtui.

Jun aikaa oli kulunut ja tilastoja katsottiin, niin mitään väkivalta piikkejä ei ollut tapahtunut kirjan tai elokuvan aikana.

Britanniassa oli suurinpiirtein yhtä paljon väkivaltaa ennen Kellopeli appelssiinia, sen aikana ja sen jälkeenkin.

Viihdettä ja kulttuuria on kuitenkin helppo syyttää.

On helppo sanoa, että nuori teki itsemurhan kun kuunteli Black Sabbathia.

Silti en usko että Paranoid biisi saa ketään vainoharhaiseksi ja sellaiseksi joka päättää tappaa itsensä.

Se päätös päättää oma elämänsä on jo tehty ihan muiden syiden pohjalta vaikka vainajan viereltä löydettäsiinkin Black Sabbathin levy.

Yhteiskunnallinen tilanne ja sen luomat olosuhteet luovat itsemurhia ja väkivaltaa.

Enkä nyt oikeasti näe että tässä ajassa olevat päättäjät tekisivät kovinkaan kummoisia rakenteellisia päätöksiä että väkivalta laskisi tai että nuoret eivät tekisi itsemurhia.

Meillä on presidentti joka on itse sanonut olevansa koulukiusaaja,

lisäksi hänestä valtioidenkin väliset konfliktit tulee ratkaista taistelukentillä...ei neuvottelemalla.

Minkä kuvan nuori herkässä oleva ihminen saa tästä?

Oikeuslaitos on täysin korruptoitunut ja he asettuvat aina yksilöä vastaan jos vastassa on isoja yrityksiä tai valtio.

Toisinsanoen valtio eli byrokratia saa siis oikeusjärjestelmän mukaan rikkoa lakia yksittäistä ihmistä vastaan, vaan yksittäinen ihminen ei saa rikkoa korruptoituneen järjestelmän luomia lakeja, jotka suojelevat vain rikkaita ja järjestelmää itseään.

Minkä kuvan nuori herkässä oleva ihminen saa tästä?

Media luo eriarvoisuutta ja se nostattaa Sanna Marinin ja Alexander Stubbin kaltaisia ihmishirviöitä ja vaikenee kaikesta siitä epäoikeudenmukaisuudesta jota yksilö saa tämän päivän Suomessa kärsiä.

Minkä kuvan nuori herkässä oleva ihminen saa tästä?

Yhtiöt eivät halua maksaa työnteosta kunnolla vaan venkoilevat siitä että voisivat maksaa raadannasta minimaalista palkkaa.

Lisäksi korruptoituneet poliitikot tekevät kaikkensa että työnteolla ei Suomessa voisi elää.

Minkä kuvan nuori herkässä oleva ihminen saa tästä?

Venäjästä koitetaan luoda pelottavaa kuvaa, vaikka Venäjä on sanonut että Suomi sinällään ei ole uhka vaan Nato, USA:n tukikohdat ja ydinaseet ovat.

Päättäjämme eivät kuitenkaan neuvottele Venäjän kanssa vaan tuovat Naton joukkoja, USA:n tukikohtia ja ydinaseita Suomeen.

Ja sitten kokonaista väestöryhmää eli Suomessa asuvia venäläisiä koitetaan mustamaalata minkä ehditään.

Minkä kuvan nuori herkässä oleva ihminen saa tästä?

Suomi on hyvin lyhyen ajan sisällä muutettu hyvinvointiyhteiskunnasta ja pienestä sekä pippurisesta pikkuvaltiosta perseenreiäksi.

Tietenkin nykyinen yhteiskunnallinen tilanne vaikuttaa nuoriin.

Ja se vaikuttaa heihin kielteisesti.

Lisäksi nuorten mielenterveydestä säästetään minkä ehditään ja ne rahat annetaan EU:n byrokratiaan tai Ukrainalle, joka pitkittää sotaa ja aiheuttaa ukrainalaisille turhaa kuolemaa.

Sitten vielä, niin Suomessa koulukiusaamisen ehkäisemiseksi ei ole käytännössä tehty yhtään mitään.

Toimivaa Ruotsinmallia ei ole viety eteenpäin, eikä siitä puhuta.

Koulukisatuille ei ole tarpeeksi terapiaa eikä vertaistukiryhmiä kunnolla saatavilla.

KiVa koulu on edelleen vitsi ja suojelee koulukiusaajia.

Edelleen joissain kouluissa koulukiusaaja ja kiusattu ovat samassa tilassa, jossa puidaan koulukiusaamistapauksia...rikostapauksissa näin ei tehdä että epäilty ja uhri olisivat samassa tilassa: nuorten kohdalla edelleen näköjään voidaan tehdä ihan miten huvittaa.

Ja ehkä pahin on se, että edelleen ennemmin koulukiusattu kuin koulukiusaaja joutuu vaihtamaan koulua.

Jne...

Ja nykyään nuoret noin 15 – vuotiaat tappavat toisiaan ja kun koulukiusatuille ei ole muuta turvaa niin he menevät kyynelkaasujen kanssa kouluuun.

Lapset ja siis koulukiusatut uskovat nykyään näköjään siihen, että heitä ei suojella ja he kokevat, että he joutuvat suojelemaan itse itseään.

Ihmettelötkö vielä miksi kouluväkivaltaa ja noita ampumisia on?

Ja mitä tekee presidenttimme, no ei ainakaan mene paikan päälle ottamaan osaa suruun ja valittamaan tapahtunut vaan painuu Bilderbergin kokoukseen ottamaan käskyjä eliitiltä.

Mutta vittu syytetään nyt sitten yhtä kirjaa kaikesta paskasta jonka koulukiusatut saavat kouluissa kokea kun kukaan päättäjä ei oikeasti tee yhtään mitään.

Ensi viikolla toinen näyteluku ja uskon että se on tietyllä tapaa paljon pelottavampi kuin tämä jonka julkaisin.

Ehkä siitä tekee pelottavan sen, että kirjotin sellaisen mielikuvitushahmon joka kokee että hänen toimensa ovat kaikesta kaameudestaan huolimatta oikeutettuja.

Koska koulukiusattu joka tarttuu väkivaltaan, saattaa näin kokea.

Tästäkään ei puhuta eikä media, poliitikot, opettajat tai kukkahattutädit ymmärrä kakan vertaa siitä mitä juuri äsken sanoin.

Tarkoitan tätä sillä, että nykyään uhrit ovat kyllästyneet olemaan uhreja ja se vie äkkiä sellaiselle polulle että tartutaan vääriin ratkaisumalleihin.

Kukaan nykyään yhteiskunnassa ei vain ole kertomassa koulukiusatuille niitä oikeita ratkaisumalleja.

Että vaikka jo julkaistussa luvussa koulukiusattu ampuu koulukiusaajansa, eikä tule sitä katumaan...ei ehkä olisi pitänyt paljastaa?

...niin väkivalta ei ole kuitenkaan ratkaisu katkaista koulukiusaaminen.

Eli vaikka sinua kuinka kiusattaisiin, niin älä silti ammu koulukiusaajaasi.

Muitakin keinoja on.

Aika moista vuodatusta, eiköstä vain?

Jotenkin koin että tätä on kuitenkin vähän pakko jauhaa ja selittää, koska aihe on sellainen että herkässä mielentilassa oleva nuori saattaa käsittää tarkoitusperäni väärin jos lukee pelkkää tekstiä.

Ja yksittäiset luvut ovat yksittäisiä lukuja ja ne eivät tuo kokonaisuutta oikeaoppisesti esille.

Siitä kokonaisuudesta sitten ensi ja sitä seuraavalla viikolla.

Aurinko paistaa, niin menkää kaikki nyt nauttimaan siitä.

Minä ainakin menen.

 

Kesä on alkanut.

Kyminlinnan suhteen olemme jännän äärellä ja se on vain lyhyen ajan kysymys, jolloin Kotkan kaupunki ilmoittaa ottavansa vetovastuun Kyminlinnasta.

Kuntalaisaloitteeni ja mielipiteeni ovat johtaneet tähän päämäärään jo hyvän aikaa:

Se Kyminlinnasta ja nyt pääsemme fiktion äärelle, nimenomaan minun kirjoittamani fiktion luokse.

Ajattelin tässä kesäkuussa vähän aktiivisemmin tuoda tekstejäni tänne.

Tänään tuodaan yksi luku Saparo Sankareita, joka minusta on ihan kiva satukokonaisuus.

Aloitamme varovaisesti ja tuomme ensimmäisestä kirjasta nyt vain ensimmäisen luvun.

Ja sitten mietimme miten tuomme niitä muita lukuja tänne.

Kuten mainitsin niin olisin vienyt Saparo Sankareita mieluiten kansainväliseen suuntaan luku kerrallaan, mutta se on nyt mahdotonta.

Joten etenemme Suomessa ja Suomen kielellä.

Tulen vähän vuorottelemaan Saparo Sankareiden sekä Luokkaretken julkaisujen kanssa.

Koska seuraava luku tulee olemaan Luokkaretkeä ja se tulee olemaan se luku jossa koulukiusattu ampuu koulukiusaajansa.

Tiedän, siinä on omat riskinsä ja ne pitää tiedostaa.

Kumminkin se mitä Vantaalla tapahtui, niin enpä ole nähnyt että päättäjät oikeasti olisivat alkaneet tehdä mitään rakentavia muutoksia että koulukiusaaminen saataisiin kuriin.

Näyttää jopa siltä että päättäjät oikein toivovat uutta kouluampumista, että päästään keräämään poliittisia irtopisteitä ja pikkaisen jeesustelemaan televisiossa.

Minusta jälleen kerran koulukiusatut on täysin hylätty oman onnensa nojaan.

Minä oikeasti yritän tehdä jotain.

Lisäksi tuon framille sen vihan jota koulukiusattu kokee ja miten hän ajattelee.

Ja mitä pahimmillaan voi käydä jos tuo viha pääsee irti.

Tuon provosoivalla tekstillä vaikean aiheen framille, että siitä voidaan keskustella ja asialle voidaan tehdä jotain ennen kuin uusia tragedioita tapahtuu.

Koulujen kännykkäkielolla etä estä yhtään kouluampumista.

Sillä että kuuntelet koulukiusattua ja annat konkreettisia välineitä hoitaa traumaansa, niin näin voit noita tragedioita ehkä ehkäistäkin.

Sen luvun jälkeen laitan toisen luvun Luokkaretkeä, jossa nyt kouluampujaksi muuttunut koulukiusattu miettii mitä hän oli juuri äsken tehnyt.

Jotenkin minusta tuntuu, että se luku tulee olemaan pelottavampi kuin se luku jossa koulukiusattu ampuu koulukiusaajansa.

Ja näiden lukujen jälkeen tulee taas Saparo Sankareita.

Eli rytmitän näillä täysin erilaisilla teoksilla ihmisten suhtautumista minuun.

Minä näen pystyn kirjoittamaan täysin erilaista tekstiä.

Ja kun minulla on ikää, niin en halua että koen Juha Vuorisen kohtaloa: Juha Vuorinen on käytännössä kirjoittanut vain yhden kirjan, Juoppohullun päiväkirjat. Kaikki muu on saman toistoa.

Minulle ei kyllä käy niin.

Saparo Sankareista kaksi kirjaa on käytännössä kirjoitettu.

Kolmas on pahasti kesken.

Luokkaretki on kerran kirjoitettu, että sanoisin että sen valmiiksi kirjoittamiseen menee 2 – 3 kirjoituskertaa.

Se on kokonaisuutena valmis vasta ensi vuonna.

Ja ongelma on se, että minulla on nyt fyysinen työ joka syö hyvin tehokkaasti kirjoitusaikaa.

Syyskuun jälkeen tulee vähän isompi tauko, jonka pyhitän täysin kirjoittamiselle.

Sen takia julkaisen näin, että näytän ihmisille mitä täältä päin on oikeasti tulossa.

Luokkaretken aihe on kuitenkin sellainen, että siihen on on hyvä panostaa ajan kanssa.

Sekä antaa ihmisten vähän sulatella sitä mitä he ovat lukeneet.

Ja vaikka menet tiloihin kun luet Luokkaretkeä, niin muista että sillä on tarkoitus estää uudet kouluampumiset eikä luoda uusia.

Ja jos menet liian tiloihin, niin lue Saparo Sankareita, se kyllä rauhoittaa.

Itse olen viihtynyt hyvin Saparo Sankareiden kokonaisuuden kanssa.

Se ei ole niin kantaaottava kuin Luokkaretki.

Sinällään siinä nyt huomioidaan eläinten oikeudet ja se, että kyllähän vaikka makkara on hyvää, niin se tuotetaan kuitenkin eläinten silmissä keskitysleiriolosuhteissa.

Ja makkaraa et ilman tappamista saa.

Kun kyse on kuitenkin eläimistä ja karjaeläimistä, niin emmehän me ihmiset oikein piittaa.

Ja Saparo Sankareiden toisessa kirjassa mennään teurastamo nimiseen paikkaan pelastamaan possuja.

Että vaikka kyseessä on satusarja joka haastaa Eläinten Vallankumouksen, niin en näe mitään syytä miksei kirjailija saisi kirjoillaan ottaa kantaa siihen aikaan ja paikkaan missä hän itse elää.

Kunhan vain ei saarnaa, koska saarnaaminen muuttuu äkkiä terapiatekstiksi ja sitä ei sitten lue Erkkikään.

Kohta tulee sen verran kovaa materiaalia täältä sivulta, että pidän myöskin blokkaukset aika tiiviinä että koitan vähän kertoa miksi kirjoitan mitä kirjoitan.

Tiedän, tiedän että yleensähän kirjailijan ei olisi hyvä kertoa miksi hän tekee mitä tekee vaan antaa lukijoiden itse löytää se tekstin idea ja jutun jyvä.

Kun nyt kuitenkin sivutaan teemaa nimeltä kouluampuminen, niin minusta on kuitenkin ihan hyvä tuoda näissä blokkauksissa se esille että tekstin ei ole tarkoitus rohkaista väkivallalla lopettamaan kiusaamista.

Idea on se, että tuoda framille se raivo jonka koulukiusattu kokee ja että oikeasti koulukiusaajat eivät ymmärrä olevansa hengenvaarassa aina kun kiusaavat.

Poliitikot ja kukkahattutädit ovat ihan pihalla aiheesta nimeltä valkoinen raivo.

Ja et voi oikein tuoda tunnetilaa framille ilman että kirjoitat vähän provokatiivisemmin.

Nyt kuitenkin Saparo Sankareita, koska myöskin sadut ovat äärettömän tärkeitä.

Käy säännöllisesti tällä sivustolla, koska tänne tulee materiaalia jota kukaan muu Suomessa ei pysty kirjoittamaan?

Kesäkuuhun menee ennen kuin tänne tulee uutta fiktiivistä materiaalia.

Syy on Kyminlinna.

Elikkä Senaatti - Kiinteistöt hakee eduskunnalta lupaa myydä Kyminlinna:
https://www.pkank.fi/uutiset/kotkan-kyminlinnalle-haetaan-myyntilupaa-6.19.33275.312f95816a

Se mistä ei puhuta, niin Kotkan kaupunki on vihdoin ja viimein alkanut miettiä, että ostaisiko se sen.

Se mistä ei haluta puhua ja yhä tehdään kaikkensa sen, eteen että eräät kuntalaisaloitteet ovat saattaneet vaikuttaa siihen, että Kotkaa on alkanut kiinnostaa Kyminlinnan omistaminen:
https://www.kuntalaisaloite.fi/sv/initiativ/4750

Tämä on niin iso asia, että ihan kaikki tullaan tekemään että jarno ei saisi omaa osuuttaan siitä, että on pistänyt tämän koko prosessin liikkeelle.

Ja sehän taas ei meikälle passaa, että minä muka tekisin kovimman työt ja asiaan kuulumattomat tulisivat omimaan kunnian.

Joten Kyminlinna tulee vaatimaan minulta huomiota tämän kuun ajan.

Sitten pari näytelukua Saparo Sankareita.

Ja sitten se kiistanalainen näyteluku Luokkaretkeä, jossa koulukiusattu ampuu ensimmäisen koulukiusaajansa.

Sitä saatte kuitenkin odottaa, koska meikä on vastuullinen aikuinen.

Päätin vaan kertoa, että Kyminlinna on alkanut vaatia huomiotani ja jos ette vielä tienneet: Kotkan kaupunki neuvottelee tällä hetkellä Kyminlinnan ostamisesta Senaatti - Kiinteistöltä, joka ei voi myydä ennen kuin eduskunta antaa 23.5.2024 luvan tähän prosessiin.

Sinä joka seuraat minua, niin nyt tiedät tämän asian joka alkaa tulla kohta joka tuutista vastaan.